Nyt kun Täydenkuun sinfonia on "paketissa", on viimein ollut mahdollisuus vapauttaa aivoista kapasiteettia seuraavan projektin suunnitteluun. Pitkäaikainen ongelmani onkin ollut juurikin se, että vuodesta 2013 käynnistämäni Sinfonia-projekti on vaatinut taustalla huomiotaan, enkä siksi ole voinut täysin rehellisesti heittäytyä seuraavan projektini maailmoihin. Keskeneräinen on täytynyt ensin viedä maaliin.
Ei sillä etteikö minulla olisi suunnitelmia... Vuosien saatossa uusia ideoita on pulpahdellut niinkin paljon, että olen laskenut niiden kirjoittamiseen kuluvan - mikäli pitäisin tahtia yllä ja julkaisisin teoksen vuodessa - vähintään 40 vuotta.
Hyvä syy jatkaa uraa NYT, eikö? Ja mielellään vähän kiristystä tahtiin.
Yksi lisäongelma on yhä olemassa: vuonna 2006 aloittamani fantasia on yhä kesken, ja se tekee sitä samaa tihutyötään kuin Sinfonia-projekti. Osa minusta tahtoisi saatella projektin loppuun ja saavuttaa mielenrauhan. Valitettavasti kyseinen projekti on quadrologia. Ja sen jokaisen osan sivubudjetiksi olen arvioinut n. 800 liuskaa. (Sinfonia oli käsikirjoitusmuodossaan ~ 450 liuskaa.) Eli kustantamot eivät lähde siihen leikkiin mukaan, ja juuri nyt kaipaisin teoksia, joilla olisi sellaiseen mahdollisuus.
Ratkaisuna lienee vielä toistaiseksi jättää tämä massiivinen projekti myöhemmäksi. Onneksi minua ovat viimeaikoina inspiroineet monet luovat keskustelut ja voimaannuttava musiikki. Moni projekti on alkanut saada jälleen lihaa luittensa ympärille, ja odotan jo innolla niihin tarttumista.
Aivan ensimmäiseksi (SPOILER!) tartun lyhytromaaniini, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi vuoden syksyyn mennessä. Tämä tarjonee tervetulleen hengähdystauon Ensimmäisen Sinfoniani massiiviseen panokseen. Samalla pyrin purkamaan päänisisäistä myrskyä tarjoamalla Teille lukijoilleni niitä kauan lupaamiani novelleja.
Sitten on luvassa fantasiaa. Korkea -sellaista.
Noin. Nyt se on luvattu. Aika ryhtyä lunastamaan!
Terveisiä vuodesta 2021! Näyttää toistaiseksi aika samanlaiselta kuin edellinenkin vuosi. Hiukan kylmempää ja lumisempaa on ajoittain ollut.
VastaaPoista--
Sinulla sentään on positiivisia ongelmia: ideoita, suunnitelmia ja "raakileita" pilvin pimein... No, ehkä ei nyt aivan raakileita kuitenkaan, sillä selvästi olet kehitellyt useita kirjoituksiasi/kirjojasi jo hyvinkin pitkälle.
Laiskana ja kunnianhimottomana ihmisenä minun on vaikea kuvitella, miltä tuntuisi "hukkua" suunnitelmiinsa, kun tajuaa, ettei kenties koko elämänsä aikana ehdi näitä suunnitelmiaan toteuttaa. Voisin hyvinkin kuvitella, että on muitakin kirjailijoita, jotka painivat saman ongelman kanssa. Vaikka heillä olisi kustantamot ja muut hoitamassa monia asioita heidän puolestaan, ei aika vain millään tulisi riittämään sen kaiken kirjoittamiseen ja julkaisemiseen, mitä mieli halajaa.
Toisaalta, ehkä sitä sitten ajan kanssa osa ideoista alkaisi karsiutua pois, kun alkaisi kirjoittaa niitä "paperille" vähän kerrassaan, ja toteaisi, että eihän tämä toimikaan niin kuin olin visioinut? Tai jotkut ideoista jopa fuusioituisivat yhteen joidenkin muiden ideoiden kanssa yhdeksi laajemmaksi kokonaisuudeksi? Yleisellä tasolla pohdiskelen vain.
--
Mielessäni kummittelee käsitys siitä, että kun kirjailijalla on julkaisija takanaan, tämä julkaisija sitten toimii ikään kuin työn-/projektinjohtajana ja määrittelee, mitä julkaistaan (=kannattavat projektit = €_€), ja mihin mennessä pitää olla valmista. Käsittääkseni kirjailija ja julkaisija solmivat sopimuksen, jonka tiimoilta kirjailijan tuottamaa materiaalia sitten julkaistaan. Julkaisijallahan tietysti on aina euronkuvat silmissään - kukapa sitä nyt bisnestä pyörittäisi hyväntekeväisyytenä? -- En oikeastaan tiedä, miksi tämän kappaleen tähän kirjoitin, mutta tulipahan kirjoitettua.
--
Olet siis tosiaankin herännyt siihen tilanteeseen, kun kuherruskuukausi on päättynyt ja arki koittaa. Mitä nyt? Miten tästä eteenpäin? Maltti on valttia ja jäitä hattuun. Jos päällimmäisenä mielessä on hinku julkaista lisää, muistele vaikka sitä, miten lopulta päädyit keskittymään Täydenkuun sinfoniaan siinä määrin, että sait siitä valmista julkaistavaa.
--
Loppuun taas jotain-sinne-päin-sillankaiteita: Katsoin juuri legendaarisen (Amerikassa ja internetissä ainakin!) 41-vuotiaan peliarvostelija/pelinkehittäjä Tim Rogersin a.k.a. Action Buttonin ~kuusituntisen videon Tokimeki Memorialista. Videon aikana hän ainakin kahteen otteeseen totesi kirjoittaneensa - jos muistan luvun oikein - 88 romaania, joita hän ei koskaan aio julkaista. Eikä hän anna kenenkään lukea niitä, vaikka maksettaisiin. Sitä tietoa hän ei paljasta, kuinka monta sivua nämä romaanit sisältävät yhteensä tai edes keskimäärin, mutta varmasti monessa kuulijassa moinen lukumäärä jo itsessään herättää kateutta tai muita negatiivisia tunteita. Kun itse kuulin tuon luvun, totesin vain hiljaa mielessäni, että "aha, siinä on kirjoittaja, joka ei todellakaan tunne painetta materiaalinsa julkaisemiseen."
Sinuakin voinee kiinnostaa tämä Kotakun projekti, jossa em. henkilö on ollut ajavana voimana: "Let's Mosey: A Slow Translation Of Final Fantasy VII." Kopioi tästä linkki soittolistaan -> https://www.youtube.com/watch?v=tCeN2KjRHZk&list=PLsiJPoHlPqEEA07AKMQ2Hm2oRLiGkR_uJ
--
Huippuhyvää jatkoa alkaneelle vuodelle!
Kiitos ajatuksistasi, Konoko!
PoistaJa Anteeksi jo tähän alkuun: tästä tulee pitkä vastaus!
Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää kuinka muut kirjailijat kokevat ajanpuutteen. Kuinka moni tuntee tukahtuvansa - edes pienissä määrin - siksi, koska aika ei tunnu riittävän uusien ideoiden kääntelyyn, vääntelyyn ja eteenpäinvientiin.
Itselläni on joskus kausia, jolloin jokin projekti ottaa kunnolla tuulta purjeisiinsa ja työstän sitä muistiinpanojen avulla monta päivää. Sitten kun arkisemman päivärytmin haasteissa en ehdikään alkaa kirjoittamaan mitään merkittävää ideani alkutyöksi, se palautuu takaisin taka-alalle, ajatusen taustaresursseiksi.
Tämä on toki osoittautunut jopa voimavaraksi. Moni ideani - niinkin laajoja kuin ne olivat jo esim. vuosikymmen sitten - ovat nyt taustasuunnittelussaan saaneet enemmän järkeä ja "realismia" runkoonsa. Malttamattomampana olisin kai nyt jo kirjoittanut muutaman tarinan ilman, että ne olisivat ehtineet kypsyä.
Ja, itse asiassa, juurikin näin on käynyt muutaman ideani kanssa kuten kuvailit, että muutama suunnitelma on fuusioitunut. Joskus on ilahduttavaa kun yhdessä hyvin keskeneräisessä ajatusrakenteessa onkin ainekset rikastuttaa toista, joka on jo suunnitelmissa pidemmällä. Järkevää.
--
Tässä kohtaa pitääkin kiittää neuvostasi: pyrin todellakin etten ryntäisi päättömästi kohti uutta julkaisua, ainakaan oman laadunkaipuuni kustannuksella.
Toki tilanne nyt on siten erilainen kuin muutamia vuosia sitten, että nyt edellisen vuoden (tervemenoa ja skool 2020!) koen erilaisen kirjoittajakypsyyden heränneen ja uskon löytäneeni oman kertojaääneni. Tästä syystä yritän koetella itseäni hyödyntääkseni uutta inspiraatiota, vimmaa.
--
PoistaOlen siinä kuvitelmassa, että ainakin Amerikassa jotkut kirjailijat työskentelevät suoraan jollekin kustantamolle jotakuinkin kuvailemallasi tavalla. Esimerkiksi R. A. Salvatore on kirjoittanut Musta haltija -trilogiastaan, että hänen "agentillaan oli kiire palaveriin, jossa hän tarvitsi jotakin konkreettista esitettäväksi", ja Salvatorella oli vain tarjota alustavaa ajatusta, että "sankarina toimii Drow", joka oli riittänyt kustantajalle.
En itsekään täysin ymmärrä millainen tämä työsuhde on, mutta joskus minulla on ollut sellainen epäilys, että kirjailija toimisi tällöin ikään kuin kustantamon "palkkalostoilla"?
Korjatkaa ihmeessä jos tiedätte paremmin.
Suomessa, ainakin toistaiseksi, olen kuullut puhuttavan lähinnä kirjakohtaisesta sopimuksesta. Kirjailija kirjoittaa materiaalinsa ja kustantaja voi ehdottaa (tai vaatia?) siihen muutoksia. Jos homma ei toimi, kustantaja ei välttämättä julkaise kirjaa, edes sarjakirjallisuuden nimissä. Kirjailija ei siis sinällään ole "töissä" kustantajalle, vaan kyseessä on tosiaan liikekumppanuus. Kumppanina kustantaja voi lupautua (tai osoittaa kiinnostuksensa) jatkamaan kirjailijan töitten julkaisemista, ja julkaisemiseen vaikuttanee toki kirjailijan edellinen menestys ja maine, mutta muuten kukin käsikirjoitus on omillaan.
Kustantaja tosiaan ajattelee juurikin sitä rahaa. Joskus se voi olla meille taiteilijoille turhauttava näkökulma, mutta sitäkin joutuu ymmärtämään. Kenties valitettavimpia merkkejä tästä on se, että yhä vähemmän törmää lankasidottuihin kirjoihin. Ne ovat valtaisan kestäviä, aina sukupolvelta toiselle! Nykyään suosittu liimasidonta on halvempi tuottaa, mutta kirjan käyttöiän kustannuksella.
Näistäkin kuulisin mielelläni, jos Teillä lukijoilla löytyy kokemuksia asiasta. Itsehän en toki vieläkään "tiedä" oikein mitään. Minulla on vasta käsityksiä.
--
88 romaania kuulostaa kovalta! Jokaisen kannattaa kirjoittaa pöytälaatikkoon, jos mieli on täynnä ajatuksia ja tarinoita. Joitakin ne miellyttävät omina aarteina ja muistoina. Se tuonee tyydytystä jo omalla tavallaan, että omat ajatukset ovat olemassa, kirjoitettuina ja siten "todellisina" maailmassa.
Itselleni se ei valitettavasti pitkään riittäisikään. Suurimpia kaipuitani on jakaa päässäni elävät tarinat mahdollisimman monien kanssa. Näin koen, että osa elämäni tarkoitusta toteutuu.
Linkki kopioitu. Kiitos!
Ja mahtavaa alkanutta vuotta sinullekin!